Lori

Loviisan "puhdasta voimaa" ikäkausipaineista 15.10.2011

Aatu Lepistö, 8.

Juuri hiljattain painin aloittanut Aatu Lepistö oli nasikkaryhmän ainoa joka suuntasi Loviisaan.
Aatulla ei intoa puutu, vaikka kokemusta ei vielä tietenkään ole nimeksikään.
Ottelut paranivat loppua kohden, ja tämä molskien ilopilleri alkoikin jo päästä jyvälle, jalkoihin menot olivat komeita, mutta liikkeet jäivät vielä hieman kesken ja vastus pääsi nistä rokottamaan.
Ajan ja harjoituksen myötä alkaa niitä voittojakin kyllä tulla.

Roberta Luostarinen, hopeaa

Ekassa ottelussa kokoero oli niin merkittävä ettei "Bellalla" juuri ollut saumaa. 25 % painoero ei ainakaan helpottanut voiton tavoittelua. Toisessa ottelussa sisuuntunut tyttö otti sitten voiton tekemällä muutamia yhteen jalkaan menoja ja niitä tuttuja "kilpikonnan kääntöjä"

Romeo Luostarinen, kultaa

4 matsia, joista mieleen jäi rauhallinen ja hyvä loppuun asti puserrus. Kaksi ensimmäistä matsia meni kolmanteen erään ja molemmissa eka erän tappio ei "Romppea" säikäyttänyt, rauhallisesti erätauolla kuunnellut ohjeet ja niiden toteutus toivat voitot.

Heta Viemerö , Hopeaa

3 ottelua oli se mitä "Halmekadun hattara" läksi Loviisasta hakemaan, komeat voitot kahdessa eka matsissa olivat lämmitelyä kohti 2 vuotta vanhempaa ja isompikokoista LrtU:n Anni Hyrkkästä vastaan. Eka erässä Anni pyöriteli Hetasta Kravaatista 6-0 pisteet, mutta toiseen erään otettiin ohjeeksi "oma tekeminen" ja "aloitteet itselle". Onnistuttiin ja saatiin komea erävoitto ja vietyä matsi kolmanteen erään, joka oli tasainen, mutta päätyi kuitenkin vastustajan voitoksi. Kuitenkin komea suoritus.

Leevi Nyberg, pronssia

"Leksa" on sitten ihme kaveri. Vastassa on 3-4 vuotta vanhempia sällejä ja ei silti pojalla puntit tutise.
ennakkoluulotta matsausta, molemmmissa otteluissa pisteitä, toisessa komea erävoitto ja johtotilanteet molemmissa matseissa. Onko tässä uusi "Tumppi"...sen aika näyttää.......

Julius Manninen(4.)

Julius oli varmasti kovimmassa sarjassa kisoissa. Vastukset nähdään varmasti KLL-kisojen palkintopallilla.
Vaikka tarjolla olisi ollut aloitelijasarja, ja ei ollut oikein oman kokoista porukkaa ikäkausisarjoissa
päätti Julius silti mennä alipainoilla matsaamaan sarjaan 32 kg. Etenkin viimeisen ottelun komea lenkistä heitto ja vastustajan sillassa pito puolen minuutin ajan, kertovat että Juliuksessa on potentiaalia....kun taito ja otteluvarmus löytyvät, alkaa tulla tulosta-varmasti.

Antti Haanpää(5.), Jaakko Ruhanen(4.), Eemeli Ruusila(3.)

Pojat väänsivä tällä kertaa samassa sarjassa. Eemeli meni pronssille , Antin ja Jaakon sijoittuessa pisteille. Kuitenkin suurin voittaja oli Antti joka selätti sen kovimman vastuksen, MOLSKIMÖRÖN. Paluu kisoihin oli mukavaa katseltavaa, tuli pisteitä ja erävoittoja, mikä on hieno suoritus, näin "comebackin" tehneelle pojalle. Jaakon painissa oli välähdyksiä voimasta ja taidosta jotka uinuvat kevyen treenin ja vähäisen kisaamisen takana. Jaakossa on potentiaalia vaikka muille jakaa, se täytyy kaivaa esiin treenillä ja kisoilla. Menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa. Eemeli on harpannut teknisesti eteenpäin ja silmille pistävää on otteluvarmuuden löytäminen. "säheltäminen" on menneen talven lumia, nyt on "Emppu" sisäistänyt painin , selkeästi.

Akseli Keskinen, kultaa

Turhaan Auli äiti jännitti pojan paluuta kisamolskille vaikean loukkaantumisen ja pitkän toipilasjakson jälkeen. Rauhallinen, tasapainoinen ja teknisesti hyvä esitys kertovat Akselin olevan "back in business". Hieno homma! Etenkin ohjeiden kunteleminen ja toteuttaminen ovat urheilun monilahjakkuuden valtteja.

Rolle Luostarinen, kultaa

Varma esitys. Ensimmäisen erän eleetön tunnustelu, ja varma clinchin puolustus toivat 2-0 erävoiton. Toisesa erässä hanoja hieman auki ja 5-0 voitto Voikkaan vahvasta ja teknisestä Niko Gardemaisterista.

Tero

Viimeksi päivitetty 15.10.2011 23:21
 

Päätukijat

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

Tukijat

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki