| JäVo Ry:n säännöt |
|
1 § Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Järvenpään Voimailijat ry. Seuran kotipaikka on Järvenpää. 2 § Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seura toimii kunkin lajijaostonsa liiton asianomaisen piirijärjestön jäsenseurana. Seuran tarkoituksena on:
Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura:
Toimintansa tukemiseksi seura voi:
Seura voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta. Seuran tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille eikä sen toiminta saa muutoinkaan muodostua pääasiassa taloudelliseksi. Tarvittaessa seura hankkii toiminnalleen asianomaisen viranomaisen luvan. Seura voi omistaa osakkeita ja muita arvopapereita, hallita ja omistaa kiinteistöjä sekä yrityksiä. 3 § Jäseneksi liittyminen ja jäsenmaksut
4 § Seurasta eroaminen, erottaminen ja eronneeksi katsominen Jäsen voi erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti seuran hallitukselle/johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla siitä seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Jäsen voidaan erottaa seurasta,
Jäsenen voidaan katsoa eronneen seurasta, jos jäsen ei ole maksanut jäsenmaksuaan kuuden (6) kuukauden kuluessa sen erääntymisestä. Jäsenen erottamisesta päättää hallituksen/johtokunnan kokous. Jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen ennen erottamispäätöksen tekemistä, paitsi jos erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen. Lajiliittojen hallitus voi päättää seuran jäseneen kohdistuvasta liiton alaista kilpailutoimintaa koskevasta kilpailukiellosta tai varoituksesta sen mukaan kuin tarkemmin määrätään kurinpitosäännöissä tai kilpailusäännöissä. 5 § Toimielimet Seuran päätösvaltaa käyttää seuran kokous. Toimeenpanevana elimenä on seuran hallitus/johtokunta. 6 § Seuran sääntömääräiset kokoukset Seuran vuosikokous pidetään maaliskuun aikana ja syyskokous loka- tai marraskuussa hallituksen/johtokunnan tarkemmin määräämänä ajankohtana. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Vuosi- tai syyskokouksen käsiteltäväksi tarkoitettu esitys on jätettävä kirjallisena hallitukselle/johtokunnalle viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Jos esitys koskee asiaa, josta lain mukaan on mainittava kokouskutsussa, esitys on jätettävä hallitukselle/johtokunnalle niin hyvissä ajoin, että hallitus/johtokunta ehtii sisällyttää asian kokouskutsuun. Vuosi- tai syyskokoukselle tehdyistä esityksistä on seuran hallituksen/johtokunnan annettava kirjallinen lausunto 7 § Ylimääräinen kokous Seuran ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai hallitus/johtokunta katsoo siihen olevan aihetta. Ylimääräinen kokous on myös pidettävä, jos vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamaansa asiaa varten kirjallisesti hallitukselta/ johtokunnalta vaatii. Hallituksen/johtokunnan on viipymättä vaatimuksen saatuaan kutsuttava seuran ylimääräinen kokous koolle pidettäväksi viimeistään neljän (4) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä. 8 § Äänioikeus seuran kokouksessa Jokaisella seuran varsinaisella jäsenellä, joka on maksanut kokousta edeltävän kalenterivuoden jäsenmaksunsa, on seuran kokouksessa äänioikeus ja yksi (1) ääni. Seuran nuoriso- ja kannatusjäsenellä on seuran kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei oikeutta ottaa osaa äänestyksiin. Vapaa- ja kunniajäsenellä sekä kunniapuheenjohtajalla on seuran kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. He voivat ottaa osaa äänestyksiin vain, jos heillä oli äänioikeus ennen vapaajäseneksi hyväksymistä tai kunniajäseneksi taikka -puheenjohtajaksi kutsumista. 9 § Kutsu seuran kokoukseen Hallituksen/johtokunnan on toimitettava kutsu seuran kokoukseen viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta edellisen vuosikokouksen päätöksen mukaan joko
10 § Hallitus/johtokunta Hallitukseen/johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja ja 3 - 7 muuta jäsentä, jotka kaikki valitaan seuran syyskokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallituksen/johtokunnan jäsenenä ei voi olla seuran päätoiminen työntekijä. Hallituksen/johtokunnan kokouksen kutsuu koolle sen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Hallituksen/johtokunnan kokous on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet (1/2) hallituksen/johtokunnan muista jäsenistä on saapuvilla. 11 § Hallituksen/johtokunnan tehtävät Hallituksen/johtokunnan tehtävänä on hoitaa seuran asioita lain ja näiden sääntöjen sekä seuran kokouksen päätösten mukaan. Erityisesti hallituksen/johtokunnan tehtävänä on: 12 § Jaostojen tehtävät ja toimivalta Seuran jaostojen tehtävänä on huolehtia oman lajinsa tai toimintasektorinsa toiminnasta seuran toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä hallituksen/johtokunnan antamien ohjeiden mukaisesti. Jaosto voi päättää oman lajinsa tai toimintasektorinsa taloudellisista asioista vahvistetun talousarvion ja hallituksen/johtokunnan hyväksymän taloudenhoidon ohjesäännön puitteissa. Jaosto ei kuitenkaan voi tehdä seuraa sitovia oikeustoimia, sopimuksia tai muita sitoumuksia. 13 § Seuran nimen kirjoittaminen Seuran nimen kirjoittaa hallituksen/johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja, kaksi aina yhdessä. Hallitus/johtokunta voi määrätä hallituksen/johtokunnan jäsenen tai seuran toimihenkilön kirjoittamaan seuran nimen yksin tai yhdessä jonkun toisen nimenkirjoittajan kanssa. Hallituksen/johtokunnan päätökseksi tulee mielipide, jota on kannattanut vähintään puolet (1/2) äänestyksessä annetuista äänistä. Jos äänet menevät tasan, päätökseksi tulee mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja ilmoittaa kannattavansa. Vaaleissa tasatulos ratkaistaan kuitenkin arvalla. 14 § Tilintarkastajat Seuralla on kaksi (2) tilintarkastajaa ja 1 tai 2 varatilintarkastajaa, jotka kaikki valitaan syyskokouksessa kalenterivuodeksi kerrallaan. 15 § Tilikausi ja tilintarkastus Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös, tilit ja muut tarpeelliset asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien on annettava hallitukselle/johtokunnalle kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. 16 § Sääntöjen muuttaminen Seuran sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous. Ehdotus sääntöjen muuttamisesta hyväksytään, jos sitä kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä. 17 § Seuran purkaminen Seuran purkamisesta päättää seuran kokous. Ehdotus seuran purkamisesta hyväksytään, jos sitä kannattaa seuran kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä. Jos seura purkautuu tai lakkautetaan, sen jäljelle jääneet varat luovutetaan Järvenpään kaupungille. 18 § Eroaminen liitosta ja piirijärjestöstä Seuran eroamisesta piirijärjestöstä päättää seuran tai johtokunnan/hallituksen kokous. Ehdotus eroamisesta hyväksytään, jos sitä kannattaa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä. Eroamisesta on ilmoitettava asianmukaisesti liitolle ja piirijärjestölle. 19 § Muut määräykset Siltä osin, kuin näissä säännöissä ei ole määräyksiä, noudatetaan yhdistyksiä koskevaan lainsäädäntöön sisältyviä säännöksiä. |
| Viimeksi päivitetty 13.12.2010 11:13 |

